OTTE – Opintieltä työelämään

Opintieltä työelämään -projektin päätavoitteena on luoda kokonaisvaltainen järjestelmä, jonka avulla kaikki nuoret – myös erityistä tukea tarvitsevat, syrjäytyneet tai syrjäytymisuhan alaiset nuoret – saavat tutkinnon tai edellytyksiään vastaavan ammattitaidon ja tukea työmarkkinoille siirtymiseen. Hankkeessa pyritään ennakoimaan ongelmien syntymistä ja vaikuttamaan keskeisiin ongelmiin jo ennen kuin syrjäytymistä ehtii tapahtua.

Kohderyhmänä projektissa ovat nuoret, joilla on vamman, sairauden, kehitysviivästymän, tunne-elämän häiriön tai muun syyn takia erityisiä vaikeuksia selviytyä perus- ja ammatillisesta koulutuksesta ja koulutuksen jälkeen työllistyä. Projekti kohdistuu myös opettajiin ja koulun muuhun henkilökuntaan sekä yhteistyökumppaneihin (peruskoulut, viranomaiset, järjestöt). Projektin toiminta-alue on Kemi-Tornio-Keminmaa-Haaparanta-Kolari.

Toteutettavat toimenpiteet

  • Nuorten ammatinvalintaa tehostetaan mm. kartoittamalla erityisen tuen tarpeessa olevat oppilaat viimeistään yhdeksännellä luokalla yhteistyössä peruskoulujen kanssa, toteuttamalla ammattiopiston tarjoamia valinnaisia kursseja peruskoulun oppilaille ja rakentamalla ammatinvalintaa tukevia tietoteknisiä palveluja. Yhteistyötä tehdään erityisesti alueen niiden koulujen kanssa, joissa on erityisoppilaita. Myös nuorten vanhemmat pyritään saamaan mukaan yhteistyöhön.
  • Ammatillisessa koulutuksessa kehitetään opetusmenetelmiä ja oppimisympäristöjä yksilöllisyyttä, yhteisöllisyyttä, toiminnallisuutta ja elämyksellisyyttä tukeviksi. Eri koulutusaloilla kokeillaan erilaisia ratkaisuja; esim. metallialalle ammattiaineiden työpaja ja sosiaali- ja terveysalalle teo-riaopintoihin oppimispaja. Opiskelijoiden oppimisen tukemiseksi palkataan avustajia (henkilö-kohtaisia, koulunkäynti-, työ-). Opettajille järjestetään koulutusta erilaisten ongelmien ja vaikeuksien tunnistamisesta ja kohtaamisesta sekä uusista opetusmenetelmistä.
  • Opintojen aikana kartoitetaan opiskelijan valmiudet ja pätevyys työllistyä. Työantajien kanssa rakennetaan erilaisia vaihtoehtoja työllistää nuoria. Työnantajia koulutetaan kohtamaan ja ohjaamaan erityistä tukea tarvitsevia nuoria.

Toimenpiteet täsmentyvät projektin kuluessa. Niiden ideoinnissa ja suunnittelussa käytetään hyväksi systemaattista arviointia (Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu) sekä alueellisten, kansallisten ja kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kokemuksia.

Projektin tuloksena on alueellinen toimintamalli, joka kattaa koko ammatillisen koulutusväylän peruskoulusta työmarkkinoille ja joka antaa jokaiselle nuorelle tasavertaiset mahdollisuudet kouluttautua ja työllistyä erityispiirteistään huolimatta. Projektin päätyttyä siinä syntynyt sosiaalinen pääoma ja osaaminen jäävät alueelle tulevien opiskelijoiden hyödynnettäviksi. Projektirahoituksen loputtua toiminta on mahdollista toteuttaa oppilaitoksen normaalilla rahoituksella (erityisopiskelijoista saatava korotettu yksikköhinta). Projektin tuloksena syntyvä yhteistyömalli, kokeillut toimintatavat, opetus-materiaali ja opetusmenetelmät ovat hyödynnettävissä muillakin alueilla sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Yhteistyötahot

  • Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kuntayhtymä (hallinnoija)
  • Kemi-Tornion ammattiopisto (toteuttaja)
  • Peräpohjolan tuetun työllistämisen tuki ry
  • Meri-Lapin Työhönvalmennussäätiö
  • Sauvosaaren koulu
  • Syväkankaan koulu
  • Kemin työvoimatoimisto
  • Tornion Sosiaalitoimisto
  • Tornion koulutoimi
  • Keminmaan keskuskoulu

Equal–ohjelman kansainväliset kehittämiskumppanuudet

  • CastEddu, Italia
  • Youth Entry, Itävalta

Muu kansainvälinen yhteistyö

  • The College of North Atlantic (CONA), Kanada
  • Haaparannan kunnan koulutoimi ja työvoimatoimisto

Hankkeen toimintojen aikataulu

  • Toimi 1 (Suunnitteluvaihe): 15.11.2001 – 15.5.2002
  • Toimi 2 (Työohjelman toteutus): 16.5.2002 – 30.4.2005
  • Toimi 3 (Temaattiset verkostot ja tulosten levitys): 1.8.2003 – 30.4.2005

Lisätietoja

Kaija Peuna

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK