Kansainvälistyminen
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu on kouluttaessaan monialaisia, korkean ammattitaidon omaavia asiantuntijoita sitonut kansainvälisyyden kaikkiin toimiinsa opinnoissa, työelämäyhteisyössä, opintojen tukipalveluissa ja tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Koulun sijainti Perämeren kaarella antaa erinomaiset mahdollisuudet kansainväliseen toimintaympäristöön ja luonnolliseen kansainvälistymiseen.
Ammattikorkeakoulun englanninkielisten koulutusohjelmien opiskelijat tulevat Euroopasta, Aasiasta ja Afrikasta ja Venäjältä. Nämä opiskelijat tuovat korkeakoulu- ja opiskeluyhteisön arkeen uudenlaista kulttuuria. Ulkomaiset opiskelijat suorittavat enenevässä määrin opintoihinsa sisältyvän harjoittelun paikallisen työelämän palveluksessa ja kansainvälistävät myös Kemi-Tornio-alueen työ- ja elinkeinoelämää vastaamaan kansainvälistyvän toimintaympäristön haasteisiin. Ammattikorkeakouluun saapuu vuosittain ulkomailta vaihto-opiskelijoita, jotka haluavat aktiivisesti tutustua suomalaiseen opiskelu-, työ- ja muuhun kulttuuriin suomalaisten opiskelijoiden avustamina.
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta lähtee vuosittain opiskelijoita opiskelemaan tai harjoittelemaan ulkomaisiin kohteisiin. Lähtijät voivat valita kohteensa kymmenistä eri kouluista ympäri Eurooppaa tai suorittaa alakohtaisen harjoittelunsa, missä vain mieli tekee. Koulun ulkomaiset opettajat rikastuttavat opiskeluympäristöä ja tuovat kansainvälisen leiman opiskelu- ja työympäristöön.
Ks. myös Diploma Supplement.
Opiskelijavaihto
Jokainen opiskelija voi niin halutessaan laajentaa osaamistaan ja suorittaa osan opinnoistaan ulkomaisissa partnerikohteissa. Kemi-Tornion ammattikorkeakoululla on laaja partneriverkosto Euroopassa, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa. Koulu tarjoaa yhteistyöverkostojensa kautta opintoja myös Kiinassa, Etelä-Amerikassa ja Malesiassa. Ammattikorkeakoulu tukee opiskelujaksoja EU- ja kansallisten rahoitusohjelmien kautta saatavalla tuella. Jokaisen vaihtoa suunnittelevan tulee varata myös omaa rahoitusta kulujen kattamiseen. Tuen myöntämisen edellytyksenä on vähintään 3 kk:n opiskelu kohdemassa. Opiskelija voi halutessaan saada tukea myös lopputyönsä tekemiseen ulkomaisissa kohteissa.
Kansainvälinen harjoittelu
Opiskelijat voivat hakeutua kansainväliseen harjoitteluun ulkomaille. Jokainen opiskelija voi hankkia kohteensa itse tai tukeutua eri vaihto-ohjelmiin tai yritysten ohjelmiin. CIMO, kansainvälisen henkilövaihdon keskus koordinoi useita harjoitteluohjelmia. Lisätietoja näistä ohjelmista löytyy CIMO:n www-sivuilta. CIMOn Maailmalle.net-verkkopalvelusta löytyy tietoja eri mahdollisuuksista lähteä ulkomaille töihin tai harjoitteluun ja harjoittelussa olleiden kokemuksia. Pohjoismaisista harjoittelupaikoista ja kesätyöstä kiinnostuneet voivat tutustua Nordjobb-ohjelmaan. IAESTE-harjoittelupaikat (= The International Association for the Exchange of Students for Technical Experience) on suunnattu pääasiassa tekniikan opiskelijoille.
Kotikansainvälistyminen
Jokainen opiskelija voi hankkia kansainvälistä kokemusta myös omassa opiskeluympäristössä yhdessä ulkomaalaisten opiskelijoiden, opettajien ja vierailijoiden kanssa. Kotikansainvälistyminen tarkoittaa osallistumista vieraskielisiin opintojaksoihin tai vieraskieliseen opetukseen, kieli- ja kulttuuriopintoja ja kansainvälisenä tuutorina toimimista.
Kansainvälisten asioiden yhteyshenkilönä toimii kv-koordinaattori Annikki Pulkkinen.