Degree Programme in International Business Management
Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK)
Koulutuksen kesto ja laajuus: 2,5 vuotta, 90 op
Tradenomin ylemmän AMK-tutkinnon tavoitteena on antaa monialainen, monikulttuurinen ja monikielinen osaaminen erityisesti talouden ja liikkeenjohdon alalle sekä lisätä itsenäisessä liiketoiminnassa tarvittavia valmiuksia. Alueen yrityksille pyritään tuottamaan kansainvälistymistä tukevia konkreettisia kehitysohjelmia ja tiivistä vuorovaikutusta opetukseen ja opiskelijoihin ohjelman eri vaiheissa erityisesti mentor-toiminnan kautta. Yrityksille tarjotaan vaikutusmahdollisuuksia ja osallistumista ohjelman sisältöihin ja sen aikana tehtyihin tutkimus- ja kehitysprojekteihin. Kansainvälisiä kumppaneita tuodaan yhteistyöhön mukaan yhteisten opintojaksojen ja virtuaaliosioiden sekä hanketyön kautta. Osa opinnoista on mahdollista suorittaa myös Pariisissa, yhteistyössä GroupESA:n kanssa.
Sisällöllisesti keskeisiä kokonaisuuksia ovat yrittäjyys- ja kansainvälisen liiketoimintaosaamisen syventäminen, kansainvälisten liikesuhteiden hoito ja kulttuurituntemus, kansainvälinen markkinointi, henkilöstöhallinto, talouden hallinta ja yritysjuridiikka.
Opetus toteutetaan monimuoto-opiskeluna. Kontaktiopetusta on n. 2 viikkoa lukuvuodessa, muutoin opiskellaan Moodle- ja LearnLinc-etäopetusjärjestelmien avulla. Opetuskielenä on englanti. Seuraava uusi ryhmä aloittaa opinnot syksyllä 2012.
Koulutuksen sisältökuvaus
Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkintokoulutus on tarkoitettu kansainvälisissä liiketoiminnan työtehtävissä toimiville tai niihin uraansa suuntaaville tradenomeille tai muun soveltuvan korkeakoulututkinnon suorittaneille. Katso hakukelpoisuus.
Lue artikkeli aiheesta Ylempi amk-tutkinto ja osaamisen kehittäminen (v. 2007).
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto rinnastetaan korkeakoulututkintojen järjestelmässä ylempään korkeakoulututkintoon. Ylemmän AMK-tutkinnon suorittanut on siis kelpoinen hakemaan virkoja ja tehtäviä, joissa vaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto.
Valintakoe
Koulutusohjelmaan järjestetään valintakoe.
Hakeminen
Koulutukseen haetaan erillishaussa.
Lisätietoja
- koulutuksen sisältöä koskevissa asioissa antaa koulutusohjelmavastaava Sari Hohtari
- hakemista ja valintaperusteita koskevissa asioissa antaa opintosihteeri Katja Mattila
Koulutusta tarjoava toimipiste
Liiketalous ja tietojenkäsittely
Minerva, Kauppakatu 58
95400 Tornio
Puh. 010 383 50 (vaihde)
Faksi 016 431 054