BarCoNet –

Barents Cooperation Network ( Barentsin osaaja-verkoston kehittäminen Pohjois-Suomeen ja Pohjois-Skandinaviaan).

Tavoite:

Hanke on vuonna 1996 käynnistyneen Venäjä pilotti-projektin yksi tulos. Se tukee pilottiprojektin tavoitetta alueellisen Venäjä-osaamiskeskuksen (Barentsin osaamiskeskus) kehittämistä Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun ja Rovaniemen ammattikorkeakoulun yhteyteen.

Sitä syvennetään koulutuksella siten, että sillä on sekä alueellista, kansallista ja kansainvälistä merkitystä. Koulutukseen osallistuvat henkilöt pystyvät toimimaan asiantuntijoina Venäjää koskevissa asioissa mm. koulutusohjelmien ja suuntautumisvaihtoehtojen sisältökysymyksissä.

Opiskelijat suorittavat 25 Venäjä-aiheeseen liittyvää päättötyötä hankkeen aikana. PD 40 - tutkinto koostuu kahdesta koulutusjaksosta:

  • Venäjä-osaaminen 20 ov teoriaa, osittain etäopetuksena
  • Projektityövaihe 20 ov.

Lisäksi opiskellaan intensiivikoulutuksena venäjänkieltä (570 tuntia) sekä Kemi-Tornion että Rovaniemen alueella.

Hankkeessa on yhdeksän erillistä osa-aluetta, joilla kullakin on oma vastuuyksikkönsä ja oppilaitoksensa.

Osa-alueet ovat:

  • Yhteiset koulutustapahtumat
  • Osaamisrekisterit
  • Sosiaalinen ympäristö ja terveys
  • Ympäristötekniikka ja korjausrakentaminen
  • Venäläinen metsäklusteri
  • Yrityksen laskentatoimi ja pankkitoimet
  • Matkailu
  • Educational Cross-Border Network (ECBN) in Barents Region
  • Hankkeen organisointi, johtaminen ja koordinointi

Hanke jakautuu kahteen pääosaan:

  1. Osaajaverkoston kehittäminen Pohjois-Suomeen
  2. Pohjoismaiden CBC- Management curriculum laatiminen

Yhteistyöosapuolet:

  • Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu
  • Rovaniemen ammattikorkeakoulu
  • Luleå Tekniska Universitet, Ruotsi
  • Högskolen i Narvik, Norja
  • Högskolen i Harstad, Norja
  • Högskolen i Bodö, Norja
  • Finnmark College, Norja
  • Provincia Bothniensis, Suomi
  • Arkhangelsk State Technical University, Venäjä
  • Arkhangelsk Timber Industry Technical College, Venäjä
  • Khibinsky Technical College, Venäjä
  • Medical College of Apatity, Venäjä
  • Murmansk State Technical University, Venäjä
  • Murmansk State Pedagogical Institute, Venäjä
  • Murmansk Nurse Training School, Venäjä
  • Kola Science Center, Venäjä
  • Useita yrityksiä Pohjois-Suomen alueelta

Lisätietoja:

eija.jussila-salmi@ramk.fi
Marja-Leena Miettinen