Revontulien Suomi 2000

Hankkeen tavoite on sekä Lapin että Pohjois-Savon mahdollisimman laaja näkyminen Helsinki 2000 kulttuurikaupunkihankkeessa. Revontulien Suomi –hanke on yksi harvoista pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulevista kulttuurivuoden ohjelmista. Revontulien Suomi toteuttaa merkittävästi Helsinki 2000 velvoitteita valtakunnallisena, tulevaisuuteen tähtäävänä hankkeena, jonka keskeisimpiä tavoitteita on luoda uusia työtilaisuuksia kulttuurin ja taiteen rintamalla.

Revontulien Suomi –hanke näkyy vuonna 2000 www-sivuston kautta, tilainstallaatiossa Kiasmassa heinä-elokuussa, tapahtumina pitkin vuotta, ja TV- ja radio-ohjelmina sekä lehtiartikkeleina. Kaikki vuosina 1998 ja 1999 tehty työ tähtää näkyvyyteen näillä väylillä

Projektin tavoitteet:

  • Edistää oppilaitosten ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä
  • Kehittää oppilaitosten osaamista ja vahventaa niiden erityisosaamista sekä lisätä opiskelijoiden tuotannollisia ja ammatillisia valmiuksia
  • Saamelaiskulttuurin kehitystyön huomioiminen sivustojen sisältöjä luotaessa
  • Luoda uusia työpaikkoja tapahtumatuotantoihin sekä tietoverkkosisältöjen kehittämiseen sekä välillisesti työllistää matkailu- ja kulttuuriteollisuutta
  • Huomioida ympäristönsuojelunäkökohdat hankkeeseen liittyvässä rakentamisessa.
  • Kehittää kuntien välistä yhteistyötä matkailun ja kulttuurin alueella
  • Tuottaa uusia matkailullisia elementtejä elämysteollisuuden kehitystyöhän.

Rahoittajat:

Lapin lääninhallitusLapin liitto
TE-keskus
Pohjois-Savon liitto

Aika:

2.3.1999 –31.12.2000

Yhteistyöosapuolet:

  • Valoarkkitehtuuritoimisto Laterna Oy (koordinointi)
  • Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, Taiteen ja viestinnän yksikkö sekä kansainvälinen osasto
  • Lapin yliopisto, taiteiden tiedekunta
  • Länsi-Lapin ammatti-instituutti, videoilmaisu, viestintä ja taide
  • Rovaniemen ammattikorkeakoulu, tekniikka ja liikenne
  • Saamelaisalueen koulutuskeskus, viestinnän linja

Lisätietoja:

paula.kosunen@valolaterna.inet.fi