Pyyny_B_19_2013_hyvinvointikeskus.jpg
tyhja_banneri.jpg
  Heidi Pyyny (toim.)
  ”Että olisi joku
toimintamalli olemassa…” - Pohjoinen hyvinvointikeskus -hanke työelämäyhteistyön kehittäjänä
   
  Ammattikorkeakoulujen yksi keskeinen tehtävä on toimia alueensa vaikuttajana tukemalla toimintaympäristönsä elinvoimaisuutta ja hyvinvointia. Yhteistyötä ja verkostoitumista tarvitaan entistä enemmän toimintaympäristön muutosten ja niukkenevien resurssien vuoksi. Tämä edellyttää oppilaitoksilta ja yhteistyökumppaneilta joustavuutta, nopeaa reagointikykyä sekä innovatiivista ja asiakaslähtöistä ajattelua. Työelämäyhteistyön kehittämiseksi aloitettiin Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun, Rovaniemen ammattikorkeakoulun ja Lapin yliopiston yhteisprojektina EAKR-rahoitteinen Pohjoinen Hyvinvointikeskus -hanke. Hankkeessa oli mukana tiiviisti myös Ammattiopisto Lappia.

Pohjoinen Hyvinvointikeskus -hankkeessa (1.9.2012–31.12.2013) kehitettiin Lapin ammattikorkeakoulun (1.1.2014–) hyvinvointipalveluiden osaamisalalle toimintamalli alueen hyvinvointipalvelujen kehittämiseksi ja osaamisen edistämiseksi. Toimintamallilla edistetään oppilaitosten ja työelämän välistä yhteistyötä vastaamaan paremmin työelämän tarpeita, ja luodaan avoimia oppimisympäristöjä sekä pysyviä kehittämisverkostoja. Toimintamallin ja -prosessien avulla tuotetaan hyvinvointiin liittyvää koulutus-, palveluja tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä integroidaan niitä paremmin opiskelijoita, alueen toimijoita ja elinkeinoelämää palvelevaksi.

Yhteistyötä tehostavan ja koordinoivan toimintamallin rakentamiseksi hankkeessa käynnistettiin pilotit Keminmaassa, Kemissä, Kolarissa ja Rovaniemellä. Pilottien tarkoituksena oli tuottaa tietoa toimintamallin osaalueiden ja kehittämisverkoston toimintatavan rakentamiseksi sekä kehittää uusia palvelumuotoja pilottien teemojen mukaisesti. Raportin itsenäisissä artikkeleissa kuvataan ja arvioidaan näiden pilottien toteutumista. Raportissa kuvataan myös hankkeen taustaa ja tarkoitusta sekä esitellään hankkeessa kehitetty toimintamalli. Lapin yliopiston toteuttamana hankkeen arviointi kokoaa raportin lopuksi yhteen yhteistyökumppaneiden ja hanketoimijoiden näkemykset hankkeen etenemisestä ja onnistumisesta.
   
  Linkki sähköiseen julkaisuun (pdf)
   
   
   
   
   
   
   
   
   
   
   
   
 
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK