![]() |
![]() |
|||
![]() |
![]() |
|||
![]() |
![]() |
|||
![]() |
![]() |
|||
|
JOTAKIN OUTOA Kolmetoista brittiläistä taiteilijaa on tuonut näyttelynsä Lapin reunamilla sijaitsevan kaupungin Tornion Aineen taidemuseoon. Suurin osa taiteilijoista ei ole koskaan käynyt Torniossa tai edes Suomessa. Heidän tietonsa ja käsityksensä tulevan näyttelynsä paikasta ja sitä ympäröivästä kulttuurisesta kehyksestä perustuvat kokonaan välillisesti hankittuun tietoon, luettuun ja muilta kuultuun. Oleellinen osa nykytaiteen kuvaa on taiteilija, joka jatkuvasti matkustaa paikasta toiseen. Sen sijaan, että hän lähettäisi työhuoneessaan valmistuneet teoksensa näyttelyyn, hän menee paikan päälle ja kokoaa kulloiseenkin näyttelytilaan ja -tilanteeseen tarkoitetut teoksensa paikan päällä ja usein paikalta keräämästään materiaalista. Maailman museot ovat tämän nomadisen hahmon työhuoneita. Vaikka siihen, että teos toteutetaan tiettyyn tilaan ja esitysyhteyteen sisältyy paljon mahdollisuuksia, ajatus syvemmästä kommunikoinnista paikallisen yleisön kanssa jää helposti puolitiehen. Näyttelystä toiseen kulkeva taiteilija kantaa taidettaan ikään kuin selkärepussa ja toimii lopulta kuitenkin omilla ehdoillaan. Mitä tapahtuu kun taiteilijan pyrkimykset kohtaavat paikallisen katsojan tulkinnat? Saako kommunikaatio aikaa ja tilaa, vai onko tuloksena ”jotakin outoa”? Tämän näyttelyn taiteilijat ovat edenneet toisin. Lähtökohtaisesti he ovat tarkentaneet teoksensa siihen rajoiltaan epämääräiseen tilaan, joka on torniolaisen todellisuuden ja heidän sitä koskevan tietämyksensä ja käsitystensä välissä. Yksi heidän näyttelynsä teemoja voisi olla juuri tämä: samalla kun heidän teoksensa mittaavat ja määrittävät todellisuuden ja ”todellisuuden” välistä tilaa, ne rajaavat sitä ja muuttavat sen avoimen ja luovan toiminnan kentäksi, jossa taiteilijan ja yleisän välinen kommunikaatio kulkee luontevasti, molempien osapuolten ehdoilla. Näyttely nimen, Something Strange, voi siis nähdä myös ironisena. |